Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Juni Sinkkonen

Rakkauden luokkajako?

Parisuhdeihanteen alttarilla uhrataan monia kallisarvoisia asioita.

Media ja perinteiset ajattelutavat pakkosyöttävät meille mallia, jonka mukaan kahden kumppanin pitää täyttää toistensa tarpeet kokonaan useiden vuosien, ellei jopa loppuelämän ajan.

Romanttisen suhteen osapuolten tulee olla toisilleen upeita rakastajia, parhaita ystäviä, mieluisia kämppiksiä ja perhettä perustettaessa lehmänhermoisia kanssavanhempia. Kuitenkin erittäin harvoin tällainen ihanteiden mukainen monogaaminen suhdemalli toteutuu oikeassa elämässä.

Yksi romanttisiin suhteisiin ja ehkä ihmissuhteisiin ylipäänsä liittyvä perusoletus on se, että suhde voi olla merkityksellinen ja ”onnistunut” vasta kun se kestää pitkään. Olen tästä eri mieltä. Mielestäni ihmissuhteita pitäisi keston sijaan arvottaa ennen kaikkea sitä kautta, miten paljon olemme niissä ollessamme oppineet sekä kenties kasvaneet ihmisinä. Lyhyetkin suhteet ja kohtaamiset voivat olla hyvin muutosvoimaisia, rakastavia ja opettavaisia kokemuksia.

Suhteiden pitkäkestoisuuden nostamisesta itseisarvoiseksi juontuu osin myös se, että suhteen päättyminen mielletään lähes aina epäonnistumiseksi – siitäkin huolimatta, että suhde olisi ollut turvatonta tunteiden vuoristorataa tai epäselvää seilaamista. Eikö kuitenkin eroakin traagisempaa ole se, että ihmiset kituuttavat vuosikausia epätyydyttävissä suhteissa, tuhlaten elämäänsä?

Vahvana elää yhä sekin ajatus, että parisuhderakkaus on jotain tärkeämpää ja ensisijaisempaa kuin muut rakkauden muodot. Uuden romanttisen kumppanin astuessa kuvioihin ystävyyssuhteet saattavat jäädä heitteille, vaikka yleensä monet niistä ovat kestäneet romanttista suhdetta moninkertaisesti pidempään.

Ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan ole riippuvaisia romanttisten ja eroottisten tunteiden heilahteluista, vaan ne tuovat vakautta ja turvaa elämään eri tavoin. Nykyisin ajattelen, että läheiset ystäväni ovat minulle eräänlaisia elämänkumppaneita. Tästä kumpuaa myös ajatus, että vuosipäivää voi hyvin juhlistaa ystävienkin kanssa!

Varsin merkillinen on miete siitä, että aivan välttämättä tarvitsemme romanttisen kumppanin ”täydentämään” elämäämme ja tekemään meidät onnelliseksi. Varmaan jokaisella on joku tuttava, jolle näyttää olevan mahdotonta olla itsenäisesti olemassa. Hän elää kumppaninsa kautta ja antaa tämän yhden suhteen määrittää elämäänsä suurilla siveltimenvedoilla. Mutta mitä jos tai kun tuo suhde päättyy? Mille yksilö sitten rakentaa identiteettinsä ja elämänsä merkitykset?

Uskon, että ihmissuhdeihanteiden päivittäminen toisi paljon hyvää ja kaunista meille kaikille. Syvän rakkauden ja sitoutumisen ei tarvitse olla rajautunut ensisijaisesti romanttisiin suhteisiin, vaan erilaisia kumppanuuksia voi olla olemassa samaan aikaan.

Kommentoi

Hae Heilistä