Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Olimmeko suomettuneita?

Tuopa onkin hyvä kysymys. Kun puhutaan 1970-luvulla vallinneesta suomettumisesta, syytellään silloisia päättäjiä. Presidentti Urho Kekkosta jopa pidetään asiassa pahimpana syntisäkkinä. Mutta mitä sitten? Miten asiat olisi pitänyt hoitaa? Kyllä asioiden hoitaminen tuolloin vallitsevassa YYA-hengessä on ollut melkoista luovimista.

Miekin olin suomettunut ja ylpeä siitä. Niinä vuosina kun palvelin armeijassa, puhuttiin usein uskottavasta puolustuksesta. Tämä tarkoitti, että Suomella on oltava oma toimintakykyinen armeija. Moni oikeasti ajatteli, että saattaa joskus tulla sotilaallisia konsultaatioita. Puolustusvoimien henkilöstö liitti asiaan usein vielä lisäargumentin. Varsinkin kahvitauoilla, esimerkiksi Prahan tai Afganistanin tapahtumien jälkeen, keskusteltiin että YYA-kumppanin on uskottava, että pärjäämme omillamme ja että emme tarvitse apua.

No, suomettunut radisti painoi sähkötysavainta ja tiesi, että signaali kuuluu kyllä naapuriinkin. Joskus tulin vitsailleeksi, että kuulevatpahan radioaseman hoitajan olevan työpaikallaan.

Ja mistä kaikki alkoi? Suomi itsenäistyi vuonna 1917, mutta vapaussota käytiin vasta talvisodassa. Naapuri lavasti Mainilan laukaukset ja tunnusti tekonsa vuosikymmenten jo mentyä. Jatkosodan käsittely on sikäli ongelmallista, että Suomella oli Saksa salarakkaana, ja kun Saksa kesällä 1941 hyökkäsi Neuvostoliittoon, niin Suomikin joutui mukaan hyökkäyssotaan.

Rauhan tultua olimme samassa veneessä salarakkaan kanssa. On kuitenkin muistettava, että ilman Saksaa olisimme ehkä olleet Stalinille liian helppo nakki.

Tämä vaati veronsa. Saimme maksettavaksi valtavat sotakorvaukset, pidettäväksi iljettävät sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja menetimme Porkkalan määräajaksi. Lisäksi hotelli Tornissa majaili liittoutuneiden (käytännössä Neuvostoliiton) asettama valvontakomissio. Ja kun valvontakomissio poistui, Tehtaankatu tavallaan jatkoi sen tehtävää.

Näiden asioiden valossa suomettuminen on helppo ymmärtää. Äitini muisteli kuinka sen ainoan kerran, kun hän matkusti Savosta Helsingin kautta Turkuun, Porkkalan aluetta viistävässä junassa ikkunat pimennettiin. Pimeästä junasta kuului kuuluneen ahdistuneita kommentteja. Moni muisteli myös, että oli tiesulkuja, kun Neuvostoliiton sotilaskolonnia kulki Porkkalaan.

Vuoden 1961 Kuuban-kriisin aikaan olin kansakoulun kuudennella luokalla ja kuulin miten opettajat keskustelivat keittäjän kanssa vakavan näköisinä. He muistelivat myös kolme vuotta aikaisemman yöpakkashallituksen historiaa, jolloin moni pelkäsi, että voi tulla sotilaallisia konsultaatioita. Melkein puoli tuntia luettiin aamulla uutisia, keittäjä päivitteli opettajille. Kyllä sellainen pani suomettumaan.

Tähän verrattuna toinen asia on 1970-luvun suomettuminen. Silloin alkoi kilpailu siitä, kenellä on parhaat suhteet Tehtaankadulle. Vielä vuoden 1982 presidentinvaaleissakin varma kysymys ehdokkaille tehtiin idänsuhteista. Eduksi oli, jos ne olivat hyvät.

Mutta se oli sitä aikaa. Nyt on nyt.

Kommentoi

Hae Heilistä