Kolumni: Punainen lanka

Kai Åberg puhui Pajoissa romanien ja heidän musiikkinsa karjalaisuuteen tuomasta mausteesta ja Arto Rinne oman sukunsa vaiheista Suomessa ja Neuvostoliitossa. Ihva Aula veti Ahjossa kierroksen, jossa hän valotti omaa 40-vuotista taiteilijauraansa.

Kaksi asiaa heitä yhdisti: asiantuntemus ja uskallus – luottamus siihen, että se, mitä suusta ulos tulee, kiinnostaa kuulijoita.

Muusikoita kun ovat, Åberg ja Rinne myös soittivat ja lauloivat.

Åbergilla jo aihe, romanien musiikki, velvoitti siihen. Rinne puhui isovanhemmistaan, jotka olivat muuttaneet 1931 Suomesta Neuvostoliittoon, sekä vanhemmistaan, jotka tutustuivat teatterikoulussa Leningradissa ja työskenrelivät teatterin ammattilaisina Petroskoissa. Laulut elävöittivät kertomusta.

Oman tunnelatauksensa loi, kun Rinne esitti Hawaiji-kaipuusta kertovan 1920-luvun lopun iskelmän, jota Saimi-mummo oli laulanut ja kertonut tanssineensa sen tahdissa Kotkassa ollessaan.

– Tiedä vaikka Saimi ja Uuno hyräilivät tätä, kun he keikkuivat aalloilla kohti Neuvostoliittoa, Rinne maalaili.

Rinteen esiintymisen pohjana oli Karjalaan kadonneita -kirja, jonka hän on suvustaan kirjoittanut. Tarina eteni loogisesti ja punainen lanka säilyi.

Punainen lanka säilyi myös Åbergin ja Aulan puheissa, vaikka he hypähtelivätkin välillä spontaanisti tai ainakin spontaanin oloisesti sivupoluille. Koska juttu palasi pikaisesti varsinaiseen asiaan, sivyhypähdys ei häirinnyt, vaan päinvastoin piristi kerrontaa.

Aulan sivuhypähdykset olivat vielä maltillisia, lähinnä ne liittyivät yhden aikakauden työstä jonkin toisen aikakauden työhön tai loogiseen mielleyhtymään – kuten siihen, että kehystetystä peilistä tulee selfie, kun siihen katsoo. Jopa kierroksella mukana ollut ummikko japanilainen nauroi nähdessään Aulan selfieasennon suomenkielisen puheen keskellä.

Iisalmessa kasvanut Åberg sitten vei ajatusvirtansa omiin savolaisiin ulottuvuuksiinsa.

Taisi tutkija puhua jotain semmoista, että musiikkivaikutteiden ottaminen on eräänlaista varastamista, kun hän eksyi tunnustamaan, kuinka teininä varasti tupakoita – taidepaussi – vaan perhana äiti löysi ne tupakat – taidepaussi – paluu takaisin aiheeseen.

Oman taiteenlajinsahan se on: syrjähypyt ja paluu aiheeseen – eteneminen niin, että punainen lanka ei katoa, kuten tässä kolumnissa nyt uhkaa tapahtua.

Onneksi tähän voi laittaa pisteen heti sen toteamisen jälkeen, että on se hieno se savonkielinen Bohemian Rhapsody. Paitsi että se naurattaa, se myös riipaisee.