Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Naisten tie

Vuodesta 1864 voi tuntua olevan ikuisuus, mutta sukupolvissa se on hujaus vain. Isäni ukki, savonrantalainen Juho Heikki Käyhkö, oli tuolloin 4-vuotias pojanviikari. Ei hänestä sen enempää, mutta naisista ja muista sorretuista kylläkin. Vuonna 1864 Suomessa annettiin täysvaltaisuusasetus, joka vapautti 25 vuotta täyttäneet naimattomat naiset miespuolisen sukulaisen holhouksesta. Siihen saakka naisten oli pitänyt jäädä perheensä miesten hoteisiin, jos ei kohdalle ollut osunut sopivaa aviomiestä.

Asetus helpotti monien naimattomien naisten asemaa – vaikkei se toki tarkoitus ollut. Todellisuudessa asetuksella haluttiin keventää veljien ja isien taakkaa, joille kotiin jääneet vanhatpiiat saattoivat olla taloudellinen rasite.

 

Täältä 2020-luvulta katsottuna täysvaltaisuusasetus oli naisille oikea onnenpotku: naimattomat naiset pääsivät työelämään ja tienaamaan omat rahansa. Naisten vapauttaminen eteni vinhaa vauhtia: kohta naiset pääsivät lyseoihin, pian myös yliopistoihin. Kouluttautumisen jälkeenkin naisten tosin piti anoa ”vapautusta sukupuolesta”, mikäli mieli saada virka. Vuonna 1906 naiset päästettiin jo äänestämään vaaleissa.

Suuri kiitos naisten aseman paranemisesta kuuluu naisasialiikkeelle, joka piti kovaa ääntä naisten elämän epäkohdista ja sukupuolten välisestä epätasa-arvosta.

 

Se mikä nyt haiskahtaa homeiselle esihistorialle, oli vielä runsas sata vuotta sitten aivan arkista. Viime vuosisadan alussa iso osa ihmisiä –miehiä ja naisia– vastusti tiukasti naisten oikeuksien lisäämistä. Tasa-arvo koettiin uhkana koko vallitsevalle yhteiskunnalle.

Meille naisten oikeudet ovat nyt itsestään selvää arkipäivää, mutta samanlaista tunkkaista ahdasmielisyyttä haistaa ilmapiirissä, kun puheeksi tulevat vähemmistöt.

 

Tällä viikolla vietetään Pride-viikkoa, joka näkyy myös Joensuussa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen juhlaviikko korostaa tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja vapautta olla oma itsensä.

Pride-viikon kunniaksi Joensuun kaupunki nostaa kaupungintalon salkoon sateenkaarilipun, ja Joensuun Seta on organisoinut monenlaista ohjelmaa alkaen sateenkaarimessusta erilaisiin työpajoihin ja perhetapahtumiin. Viikon näkyvin huipentuma on lauantaina kaupungin keskustassa kello 15 kulkeva Pride-kulkue.

Pride-tapahtumat ja sateenkaari-ihmiset kohtaavat edelleen kohtuuttoman paljon syrjintää, vihapuhetta ja jopa väkivaltaa tai uhkailua. Aiheesta kirjoittavia toimittajia yritetään vaientaa massiivisilla paskamyrskyillä, jotka iskevät lehtien verkkosivuille ja sähköpostiin.

 

Maailma on nykyään sellainen paikka, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kuuluu kaikille. Siinä missä naiset eivät enää elä miesten määräysvallan alla, ei myöskään vähemmistöjen kuulu joutua elämään piilossa tai pelossa.

Naisten tie tasa-arvoiseen rooliin on se sama polku, jota nyt kulkevat monet ihmisryhmät. Ja tulee päivä, jolloin kaikki tämä tuntuu tunkkaiselta ja hävettävältä historialta.

Muutamassa sukupolvessa olemme nähneet tapahtuvan lähes ihmeitä, mutta työtä riittää yhä.

Kommentoi

Hae Heilistä