Poikkeuksellisen tavallinen kesä
Rokkia eivät tee vain Laulurinteellä kuultava musiikki ja paikalla olevat ihmiset, vaan myös kaikki festarin ympärillä tapahtuva, kuten muualta päin Suomea saapuvien kavereiden majoittaminen, aamulla porukalla tehtävä aamubrunssi ja fiilistely kuunnellen kulloisenkin päivän tulevia bändejä. Ja tietysti rokkisoittolista, joka on tehty jo huhtikuussa.
Tässä kesässä on jotain poikkeuksellista – se, että pitkästä aikaa päästään viettämään tavallista kesää. Korona on synnyttänyt patoutumia lähes kaikesta mahdollisesta, joten tänä kesänä on päästy ja päästään juhlimaan urakalla niin valmistujaisia, häitä, rippijuhlia kuin muitakin sukukekkereitä.
Ilosaarirockin lisäksi Joensuussa järjestetään kesän aikana vielä muun muassa Heavy Metal Knitting, Ilovaari, Popkatu, Kalevan kisat, Kansainväliset suurmarkkinat, Parafest, Joen yö ja Extreme Run. Ajatuskin hengästyttää.
Tapahtumia on sellainen liuta, ettei kaikkia edes pystytä järjestämään: esimerkiksi elokuulle kaavailtu Rock in the city -festari jouduttiin perumaan Joensuusta päällekkäisyyksien vuoksi. Joukko festareita ja muita tapahtumia on myös peruttu Suomessa heikon lipunmyynnin takia.
Syynä lienevät sekä tapahtumien runsaudenpula että korona-aikana tavaksi muodostunut käytäntö ostaa liput vasta sitten, kun ollaan todellakin aivan varmoja asiasta. Eli usein viime tingassa.
Jos jo viime kesänä satunnaista terassi- tai jokilaivareissua sai suunnitella ja aikatauluttaa etukäteen siksi, ettei minnekään meinannut mahtua enää illalla kello kahdeksalta, tulee tästä kesästä luultavasti vieläkin hurjempi. Harmillisesti tämä on hieman ristiriidassa sen kanssa, että kesätapahtumia joudutaan samaan aikaan perumaan lipunmyynnin epävarmuuksien takia.
Aika näyttää, palautuuko tapahtumakävijöiden luotto ja uskallus vielä ennalleen.
Nyt, kun suomalaisia tapahtumia on pitkästä aikaa mahdollista tukea ihan kunnolla, voi vain toivoa, että mahdollisimman moni tekee niin. Tällaisena aikana ympärillä tapahtuvista hyvistä asioista osaa olla tavallistakin kiitollisempi.
Herää ajatus siitä, että tämäkin kesä voi olla vain välivaihe, sillä koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan; sen menneisyys on jo osoittanut. Otetaan siis kesästä kaikki irti – kuitenkin järki päässä pysyen, sillä kukaan ei luultavasti halua olla oikeassa lyödessään vetoa juhannuksen synkistä luvuista.
Kommentoi