Kolumni
Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Torvinen

Myönteisiä ihmisiä on

Varsinkin näinä päivinä tulee mieleen, että myönteisyyttä ei enää ole missään. Minun on aina päästävä ensin.

Mutta on myönteisiä ihmisiä yhä, ennen vain oli enemmän. Mökkinaapurinani oli sotaveteraani, jonka kanssa usein tienlaidassa nostimme kättä tervehdykseen. Pihaan ei nähnyt suoraan, joten meille tuli tavaksi kävellä tienlaitaan, josko näkyisi elämää.

Yhtenä alkukesänä miestä ei näkynyt ja meninkin katsomaan, mikä hätänä. Sodassa haavoittunutta jalkaa oli juuri leikattu, joten siltä kesältä kävelyt olivat ohi. Vaan tulee vielä ensi kesä, siihen se jalka paranee, tuumi optimistinen mies.

 

Iisalmessa näin jälleen hyväntuulisia sotaveteraaneja.

Olin menossa elokuvan päivänäytäntöön, Kulkuri ja joutsen piti katsoa. Paikalle alkoi kerääntyä väkeä, joukossa veteraaneja. Veteraanit alkoivat muistella elokuvan päähenkilöä Tapio Rautavaaraa Maaselän radion ajoilta. Aika kului, ovet eivät auenneet. Sitten eräs ohikulkija sanoi, että lehdessä oli ollut sille päivälle peruutus.

No, tulipa halapa reissu, tuumi joku ja muut naureskelivat. Männään tuohon leipomon baariin kahville, jotta saadaan rahat kulumaan, on ainakin leipuri hyvillään.

Moni lähtikin kahvilaan ja se kannatti. Omistaja antoi alennusta ja lisäksi ilmaisen santsikupin. Kehottipa tulemaan toistekin, varsinkin, jos elokuva taas peruuntuu.

 

Sairaaloissa olen nähnyt myönteisiä ihmisiä.

Meitä oli kerran huoneessa neljä miestä, minulla avomurtuma oikeassa jalassa, viereisen pedin kaverilla sama vasemmassa. Vastapäätä olevalla miehellä oli paketissa oikea käsi ja tämän viereisellä potilaalla molemmat kädet, vasen särkynyt pahemmin, mutta oikea toimi. Kaikilla lienee ollut kipuja, ainakin särkylääkkeitä söimme.

Eräänä päivänä vastapäinen nuorimies tuumi, että tässähän on sattunut samaan huoneeseen kaksi käsi- ja kaksi jalkavaivaista. Niin, ja jokaisella vika eri kohdassa, jatkoi toinen. Oltiin taas hiljaa. Kotvan kuluttua nuori kaveri sanoi, että onneksi eivät ole kaikki vaivat samassa miehessä.

Nuoren miehen ajatus on hyvin syvällinen. Aina tulee vertailtua, miten huonosti joku asia on. Jos vertailee toiseen suuntaan, saattaa löytää myönteistäkin.

 

Ja myönteisyys jatkui seuraavassa sairaalassa.

Jouduin kävelyä harjoitellakseni terveyskeskuksen vuodeosastolle, ja siellä iski norovirus. Hoitaja, joka minulle usein harjoituksia piti, oli taudin tullessa vapaalla. Hänen palatessaan töihin olin juuri oksentamassa. Jaha, sinä päätit pitää tuonkin samalla. Se on hyvä ajatus, kotona tauti tarttuisi kaikkiin. Vitsaillessaan hoitaja tyhjenteli potilaiden epämääräisiä astioita, joiden sisältöä en tässä enempää kuvaa.

Sitten yksi potilas kertoi, että hänellä on sairaus jo puolessa. Hän oksentaa yleensä viisikymmentä kertaa, ja äskeinen yökkäys oli kahdeskymmenesviides. No nyt ymmärrän tuon tukkimiehen kirjanpidon yöpöydälläsi, hoitaja sanoi.

Näihin tunnelmiin. Kiitos hoitajille, joita aina säästötalkoilla ahdistellaan, mutta jotka yhä jaksavat iloisesti hymyillä potilailleen!

Kommentoi

Hae Heilistä