Julkaistu    |  Päivitetty 
Matti Tiilikainen

Viedään logiikka loppuun asti

Ihmisen mieli on sen kaltainen, että saavutetuista eduista ei helposti luovuta, uusia sentään otetaan nurkumatta vastaan.

Ranskassa presidentti Macron nosti eläkeikää kahdella vuodella ja siitäkös syttyivät ärhäkät mellakat. Autoja poltettiin, kauppoja ryöstettiin, omaisuutta rikottiin ja homma jatkuu.

Eläkehän on alun perin tarkoitettu vanhuuden turvaksi, kun työnteko ei enää luonnistu. Nykylääketiede on kuitenkin onnistunut nostamaan ihmisen keskimääräistä elinikää huomattavasti, kymmenillä vuosilla, jos katsotaan vähänkin kauemmas taaksepäin. Näin terveyttä ja työkuntoakin on kauemmin kuin ennen.

Olisi mielestäni loogista, että ihmiset, jotka eivät hyväksy eläkeiän nostoa, kuten ranskalaiset laajoin joukoin nyt tekevät, eivät hyväksy myöskään elinikää jatkavien lääketieteellisten keinojen käyttöä omalla kohdallaan. Oltaisiin kerrankin rehellisiä.

Kommentoi

Hae Heilistä