Eräs lapsuuteni muisto

Kesäaikaan uimassakäynti oli päivittäinen tapahtuma minne lähdettiin joukolla pihapiirin ulkopuolelle. Isä ja äiti eivät koskaan olleet mukana noilla uintireissuilla, joten mukana oleville vanhemmille lapsille lankesi luonnostaan vastuu siitä, että kaikki tulivat myös kotiin noilta uintireissuilta.

Mieleeni on jäänyt pysyvästi 70 vuotta sitten tehty uintireissu, jolloin viisi vuotta minua vanhempi, kymmenenvuotias veljeni Markku oli vanhin mukana olevista lapsista.

Minulle oli tuttu muutaman metrin päässä rannasta, järvessä oleva kivi, jonne minulla oli tapana mennä kahlaamalla, kun en osannut vielä uida. Kiven toisella puolella oli niin syvää, ettei jalat ylettyneet pohjaan tai pää ei ylettynyt pinnalle, miten sen nyt ajattelee.

Tapani mukaan kahlasin kivelle ja hupus, horjahdin ja putosin kiveltä järven puolelle. Hätähän siinä tuli, kun pää ei ylettynyt pinnalle. Taisinpa hörpätä keuhkooni aimo kulauksen Pielisen vettä.

Yhtäkkiä tajusin, että joku tarttui minua tukasta ja veti lähemmäs tuota kiveä ja minut nostettiin kainaloista kivelle.

Veljeni Markku oli hoitanut vanhemman vastuunsa ja tullut hätiin. Onneksi minulla oli silloin vielä tukkaa, mistä ottaa kiinni.

Kiitos veljeni Markku, kun vedit minua tukasta 70 vuotta sitten, ja hyviä uintimatkoja yhdeksännelle vuosikymmenelle.