Julkaistu    |  Päivitetty 
Kolmen pojan äiti

Kiitos kaupunki!

Haluan julkisesti kiittää Joensuun kaupunkia lasten leikkikenttätoiminnasta, joka tänäkin vuonna mahdollistaa järkevää tekemistä perheen pienille alakoululaisille arkipäivisin.

Meillä joiden tukiverkot, eli käytännössä lasten isovanhemmat, asuvat kaukana, on ollut välillä suuria hankaluuksia keksiä, miten perheen lapset viettävät pitkät päivänsä, kun vanhemmilla ei lomaviikkoja ole yhtä monta kuin lapsilla.

Leikkikenttätoiminta on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jalostettu niin pitkälle, että lapsille on tarjolla lämmin ruokakin, mutta ihan ilolla pakkaan eväät perheemme jälkikasvulle mukaan, kun saatan heidät leikkikentälle aamuisin.

Lapsille ohjattu tekeminen, muiden lasten seura ja iloiset ulkoleikit ovat todellakin tärkeä ja terve osa kesäloman viettoa.

Ajatus siitä, että perheemme lapset viettäisivät ison osan kesälomastaan älylaitteella olisi todella ankea. Olen niin iloinen, että heille on luvassa oikeaa elämää, aitoja kohtaamisia ja raitista ilmaa.

Kommentoi

Hae Heilistä