Junaliikenne unohdettu
Minusta huoli on aivan turha. Huolestua pitää siitä, että kannattamatonta lentoliikennettä, lähes tyhjiä, lähinnä maakunnan eliitin käyttämiä lentovuoroja tuetaan runsain verovaroin (?). Sitä voi ihmetellä, ja tuo tuki pitää lopettaa heti. Jos joku haluaa lentää, toimikoon kysyntä ja tarjonta, maksakoon myös lentolipun ihan itse, että ehtii JNS–HKI–JNS-välin hieman aikaisemmin kuin toimivilla VR-junavuoroilla.
Ainut puute tavallisen matkaajan kannalta on VR-yöjunavuoron puute. Yöjunaa on vaadittu, jopa adressein: ihmettelen vain, missä viipyy päättäjiemme ja kansanedustajiemme tuki esimerkiksi yöjunalle?
”Raideyhteydet kuntoon”, kirjoittaa Ilmari Seutu (Heili 6.9.2023). Olen täysin samaa mieltä. Juuri junaliikennettä täytyy kehittää. Joensuusta on hankala matkustaa junalla länteen ja pohjoiseen, esimerkiksi Kuopion ja Vaasan suuntaan tai Ouluun. Miksi, kysyn vain, koska raiteet ovat olemassa ja nimenomaan tavallinen kansa, opiskelijat, eläkeläiset ja ”siirtotyöläiset” näitä vuoroja käyttäisivät. Monet joutuvat yksityisautoilemaan pakosta.
Minusta liikennepolitiikassa pitää ajatella nimenomaan ympäristöystävällisyyttä, demokraattista joukkoliikennettä ja edullista hintatasoa. Ei verovaroin tuettuja saastuttavia lentoja!
Siksi kannatan niin toimivaa bussi- kuin raideliikennettä Joensuusta joka suuntaan. Emme me todellakaan halua olla täällä ”pussin perillä loukussa”, mutta kysynpä vain, kuka oikeastaan lukijoistani haluaisi nykyaikana lentää muutaman sadan kilometrin etäisyyksiä Suomessa – tai yleensäkään?
Kommentoi