Elämän onnea tämäkin

Ja sitä hommaa on kestänyt tänne asti. Remontin piti olla valmis maaliskuun loppuun ja nyt on jo 21.4. ja remontti jatkuu yhä osittain.

Nuo remontin äänet kuuluu toiseenkin rappuun, että koko taloa se häiritsee.

Olen asunut tässä talossa 33 vuotta, mutta ei ole koskaan ollut tällaista pauketta ja melua.

Olen sairas mummo, jolla on säryt ja sairaudet ja täytyy vain kestää, ei ole rauhaa omassa asunnossakaan. Kun porasivat tiiliseiniä, ei voinut katsoa televisiota, ei kuunnella radiota. Eikä kuullut ees puhelinta kun soittivat.

Tämäkö on sitä onnellista vanhuutta, jota odotettiin innolla?

Yhteiskunnan tosite on, että 75 vuotta täyttäneistä 92% asuisi itsenäisesti kotona. Ei pitäisi tyytyä vain kotona selviämiseen, vaan pyrkiä mahdollisimman hyviin ja onnellisiin vuosiin kotona.

Näin kirjoitti Soile Syrjäläinen ja Arja Jämsén 17.3. Karjalaisessa. Niin olen minäkin toivonut ”onnellisia vuosia” vanhoille päivilleni ja että pystyisin olemaan kotona mahdollisimman kauan. Olen onnellinen, kun saan olla kotona, kun ei tuollaiset remontin äänet olisi riesana.

Ennen neuvottiin kunnioittamaan vanhuksia. Nykyajan ihmiset eivät ajattele muuta kuin itseään ja rahaa.

Ei se rahallakaan aina onnea tuo. Täytyisi olla lähimmäisen rakkautta ja auttamishalua, se toisi onnea ja sisältöä elämään.

Tällaisia sairaita vanhuksia ei halua muistaa kukaan. Olemmehan yhteiskunnan taakka, tai paremminkin voimavara.