Julkaistu    |  Päivitetty 
Ritva Martikainen

Rahaa on siihen, mitä arvostetaan

Rahalla saa kaikenlaista, mitä arvostetaan, kuten hienoja autoja, vaatteita, puhelimia ym. Kukin valitsee varojensa mukaan.

Poliitikot tekevät puolestamme arvovalintoja. Muutama vuosi sitten he päättivät, että lastensairaalaan pitää hankkia rahat keräys- ja lahjoitusvaroin. Sairaala saatiin Helsinkiin.

Nytkin vedotaan ihmisiin lahjoitusten saamiseksi milloin mihinkin ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviin asioihin; lasten, nuorten, vanhusten, syrjäytyneiden ym. hätääkärsivien ihmisten puolesta.

Sunnuntaina 20.2.2022 Karjalaisessa oli juttu liikennemerkkien vaihtamisesta uusiin mm. sukupuolineutraaleiksi.

Työstä vastaava henkilö ihmetteli, miksi hyvät ja toimivat liikennemerkit vaihdetaan uusiksi, kun lysti kokonaisuudessaan maksaa Joensuussa noin miljoona euroa. Eikö merkit voisi vaihtaa vasta kun ne ovat huonokuntoisia. Rahaa siis on.

Omaishoitajat tekevät minimaalisella tuella yhteiskunnan kannalta suuria säästöjä tuovia palveluja. Laitossijoitus maksaisi monin kerroin sen, mitä omaishoitaja tai hänen sijaisapunsa saa.

Tähän ei poliitikoilla ole halua tehdä korjausta. Sympatiaa, mutta ei rahaa.

Uusille aluevaltuustoille päätettiin antaa 5000€/edustaja niin sanottua aluepuoluetukea ja tietokone kullekin. Rahat otetaan kyseenomaisen sote-alueen budjetista. Helppo homma. Kun on politiikassa, niin voi päättää rahojen käytöstä. ”Empatiaa” on poliittisiin päämääriin.

Itse ajattelen näin, että yhteiskunnan pitäisi satsata rahaa ensin ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin kuten sairaaloihin, hoitoon ja terveyteen. Puoluetuet voitaisiin ihan hyvin kerätä lahjoituksina ja keräyksinä, mikä sitten jaettaisiin aluepuoluetukena.

Näin politiikkojen valitsijat saisivat olla vaikuttamassa siihen rahamäärään, mitä sinne tulisi. Se olisi kunkin yksilön arvovalinta.

Samoin sukupuolineutraalien liikennemerkkien vaihto voisi toteutua keräysvaroin. Ne ihmiset, joita nykyiset liikennemerkit häiritsevät, saisivat näyttää lahjoituksensa avulla, miten paljon nykyiset ihmishahmot häiritsevät.

Olisiko aika tehdä muutos siihen, mikä rahoitetaan verovaroista ja mihin kerätään kansalaisilta rahaa. Pitäisi tehdä aito arvovalinta!

Kommentoi

Hae Heilistä