Julkaistu    |  Päivitetty 
Toinen huolestunut

Pullonkaulan kokenut

Kovastipa resonoi Lukijan ääni -palstan kirjoitus 16.3. sotealan opiskelijoiden pullonkaulasta.

Koin tuon itse muutama vuosi sitten, kun aidosti vanhustyöstä kiinnostuneena päätin vaihtaa alaa ikäihmisten hoitajaksi.

Lähihoitajakoulutuksen ensimmäinen jakso sattuikin olemaan hoiva ja huolenpito -osio, jonka työharjoitteluun pääsin erääseen yksityiseen tehostetun palveluasumisen yksikköön.

Jo väliarviointitilaisuudessa minulta otettiin luulot pois ja annettiin ymmärtää, että täytän hädin tuskin näyttöviikolle pääsyn kriteerit.

Perusteet olivat epämääräiset: joku oli sanonut jollekin, että olen hidas, vaikka opettaja oli meille korostanut, että saamme rauhassa opetella asioita eikä meidän tule ottaa itsellemme muun muassa aikapainetta.

Ylimääräisenä resurssina olin saattanut esimerkiksi mennä iltavuoron lopuksi lukemaan muistisairauden loppuvaiheessa olevalle vanhukselle kirjaa tai seurustella jonkin aikaa suljettujen ovien takana jonkun uuden tulokkaan kanssa. Tällainen toiminta poikkesi ilmeisesti räikeästi rutiineista.

Viriketoiminta paikassa oli kovin vähäistä, joten tuon parin kuukauden aikana muun muassa pidin vanhuksille muistelupiirin ja ehdotin paikan johtajalle myös aiemmalta omalta alaltani peräisin olevan valokuvanäyttelyn pystyttämistä aulaan, jossa olisi voitu kuljettaa asukkaita katselemaan näyttelyä suljettujen ovien takaa vuorollaan pienellä kierroksella. Idea ei saanut vastakaikua.

Tarjouduin myös kartoittamaan kaikkien asukkaiden hammashuoltovälineet, sillä huomasin niissä puutteita. Myös tämä ehdotus kyseenalaistettiin.

Lisäksi koin muuta ohittamista ja väheksyntää, muun muassa työvaatteitani laitettiin ennenaikaisesti pyykkiin puolestani ja niin edelleen.

Loppuarvioinnissa sain arvosanaksi 1/3, vaikka olin suorittanut lääkkeenjaon ja muun hoidon virheettömästi ja saanut henkilökohtaisesti hyvin monelta hoidettavalta erinomaista palautetta. Hämmästyksekseni heidän mielipiteitään ei kuitenkaan lainkaan kysytty, ei edes ei-muistisairaalta ns. ”omalta asukkaaltani”.

Kuka voisikaan olla oikeampi opiskelijan arvioija kuin hoidettava itse? Ikääntyneiden koordinoitu osallistaminen opiskelijan arviointiin, kykyjensä mukaan, paitsi poistaisi osaltaan sen mielivaltaisuutta, myös uskoakseni antaisi hoidettaville kaivattuja arvokkuuden ja tärkeyden kokemuksia.

Kun kaikki oli ohi ja olin jonkin aikaa sulatellut tätä riman alitustani, sain kirjoitettua paikan johtajalle pohdintaa arvosanastani ja kokemuksistani – saamatta vastausta.

Mutta onnekseni olin jo tätä ennen tullut valituksi toisen alan opintoihin.

Kommentoi

Hae Heilistä