Rajanaapureista

Nyt nämä kaikki menneet on unohdettu ja kun joku siniverisen suvun edustaja viitsii vaivautua aavan meren tälle puolen vilkuttelemaan presidentinlinnan parvekkeelta, on köyhä Suomen kanssa rähmällään. Muutenkin kuninkaallisten elämää seurataan haltioissaan, kaikki kissanristiäiset uutisoidaan, jopa vaatteiden vaihdot ylittävät meillä uutiskynnyksen. Täytyy sanoa, että minua hävettää moinen rähmällään olo.

Suomi ja Ruotsi ovat siis ylimmät ystävät. Suhteet ovat lämpimät, toimivat ja puolustusyhteistyötä lujitetaan. Tämähän tietysti sopii ruotsalaisille, onhan Suomi edelleen heille turvapuskuri itään. Meihin voi aina luottaa. Suomalainen sisu, Rokan Antti ja Suomi-konepistooli tunnetaan sekä muistetaan länsinaapurissamme. Siellä tiedetään, ettei tänne ole ilomarssilla tulemista. Meillä on vahvat näytöt siitä. Taipale, Kollaa, Tolvajärvi, Raate, Ilomantsi, Tali-Ihantala…

Idässä meillä on naapuri, joka on suuri ja mahtava, sen johtajat ovat aina olleet arvaamattomia, joille eivät allekirjoitetut sopimukset ole kuin pelkkää sanahelinää. Tästä esimerkkinä voisi mainita marraskuun 1939 aikana käydyt alueluovutusneuvottelut, joissa silloinen Neuvosto-Venäjä, teki juuri näin. Se rikkoi allekirjoittamansa Tarton rauhan, kuin myös 21.1.1932 tehdyn hyökkäämättömyyssopimuksen, se lavasti myöhemmin ne kuuluisat Mainilan laukaukset.

Talvisodan syttyessä Suomij ätettiin oman onnensa nojaan. Myötätuntoa toki saimme, mutta se ei lämmittänyt evakkomatkalla olleita Karjalan asukkaita eikä pakkasissa makaavia maanpuolustajia.

Nyt Venäjän karhu elämöi taas, ja Putin pyyhkii sopimuksilla pukamiaan.