Julkaistu    |  Päivitetty 
Jalkapohjan kivut

Ei löytynyt lääkäriä...

Siis sellaista, jolla olisi taito poistaa pitkäaikaisia kipuja jalasta. Olen kärsinyt niistä kivuista jo yli kaksi vuotta. Ei päivällä eikä iltayöstä, mutta aamuyö on tosi hankala. Silloin alkaa ruletti pyöriä. Kahden paikkeilla alkaa tuska repiä jalkapohjaa. Kaksi-kolme kertaa joudun sen kanssa tekemään temppuja.

Olen tuon kahden vuoden aikana käyttänyt lääkäreitä kymmenkunta kertaa. Ei kenestäkään ole ollut tähän mennessä apua.

Olen saanut monenlaisia pillereitä ja pistoksia. Eräs lääkäri toimi postinhoitajana. Hän lähetti röntgeniin, kutsui Kuopiosta verisuonikirurgin kuvaamaan, ei kummassakaan tutkimuksessa löytynyt vikaa jalasta.

Sitten lähetti fysioterapiaan, ei siitäkään ollut mitään apua. Tuskat jatkuvat ja ne ovat aamuyöstä erittäin voimakkaita. Piikkimatto on ainoa apu, se katkaisee kivun muutamaksi tunniksi. Myös eräs geeli auttaa hetken.

Näin TV:stä lopun eräästä ohjelmasta, jossa selvitettiin pitkäaikaisia kipuja. Kaikki olivat saaneet avun eräästä luonnonlääkkeestä. Ehdotin eräälle lääkärille sen kokeilua. Ei käynyt. Se lääke oli valmistettu huumeena käytetystä kasvista.

Olen hyvin epätoivoinen ja väsynyt jatkuviin kipuihin. Kun lääkärit ei keksi apua, olisiko sinulla tämän lukijalla ehdottaa keinoa, jolla kenties itse olet saanut helpotusta samaan ongelmaan?

Kommentoi

Hae Heilistä