Julkaistu    |  Päivitetty 
Juho Mutanen

Vaarallisten jätteiden keräys lopetettiin turvallisuussyistä

Nimimerkki ”Yli 15 km turhaa pyöräilyä” kritisoi kunnallisen jäteyhtiö Puhas Oy:n vaarallisten jätteiden keräyksiä ja pyörällä kulkua Kontiosuon jätekeskukselle Heilissä 20.4. Väärinkäsitysten varalta tiedoksi, että lopetimme vaarallisten jätteiden ja sähkölaitteiden kiertävät keräykset turvallisuussyistä syksyllä 2021.

Näin Joensuun keskustan välittömään läheisyyteen ei jäänyt vaarallisten jätteiden keräyspistettä. Silti esimerkiksi sähkölaitteiden keräyspisteitä on Joensuussa elektroniikan myyntipisteissä, koska sähkölaitteiden keräys on jätelain mukaan niiden tuottajien vastuulla.

Puhas Oy:n sähkölaitteiden keräys täydentää tuottajien keräystä. On etujemme mukaista, että ympäristö pysyy siistinä ja jätteet kiertävät.

Mielipidekirjoittaja myös kertoi, ettei päässyt 14.4. pyörällä Kontiosuon jätekeskukselle Kontiosuontien pyörä- ja kävelytien kautta eikä myöskään Papinkankaan suunnasta.

Jos Kontiosuon jätekeskukselle tulee jalan tai pyörällä, on tosiaan helpointa tulla Kuutostien yli kulkevaa siltaa pitkin ja kääntyä sitten Kontiosuontielle. Papinkankaalta ei ole kulkua jätekeskukselle.

Tietojemme mukaan Kontionsuontiellä ei ollut mitään esteitä 14.4. Omat työntekijämme ovat kulkeneet kyseisenä päivänä sitä kautta töihin.

Jos ei omista autoa, voi pyytää Puhasta noutamaan vaaralliset jätteen maksua vastaan. Lisäksi muun muassa loisteputkia, paristoja ja pienakkuja otetaan vastaan niiden myyntipisteissä. Lääkejätettä vastaanottavat apteekit. Osaa vaarallisista jätteistä voi siis kierrättää jalan keskustassa nytkin. Mutta kovettumattomat maalit, liima- ja lakkajätteet ja myös näiden aerosolipullot, öljyt ja öljyiset jätteet sekä erilaiset kemikaalijätteet kuuluvat Joensuussa Kontiosuon jätekeskukselle tai muille Puhaksen vastaanottopaikoille. Lisätietoa löytyy nettisivuiltamme.

Kommentoi

Hae Heilistä