Julkaistu    |  Päivitetty 
Pentti Stranius

Kukkilintu ei keinopuistoa kaipaa

Joensuun kaupunki suunnittelee mittavaa yli 8 hehtaarin keinotekoista ”Kukkilinnun toimintapuistoa”.

Se ulottuisi rantamaisemissa Ylisoutajansillan ja kirkon kulmilta Koulukadun alkuun ja Eteläkadulle saakka. Kaupunkirakennelautakunta on jo hyväksynyt yksimielisesti (huom!) suunnitelman kokouksessaan 10.5.2022, alueen asukkailta ja esimerkiksi järjestöiltä, yhdistyksiltä, taloyhtiöiltä ja seurakunnalta kyselemättä. Käsittämätöntä, mutta tyypillistä kansalaismielipiteen sivuuttamista ja salailua Joensuun päättäjiltä, muun muassa kaavoituksesta ja maankäytöstä vastaavan lautakunnan jäseniltä. Toteutuessaaan suunnitelma pilaisi koko rantareitin luonnonmukaisen maiseman, ihmisiltä, puilta, kasveilta ja eläinmaailmalta. Vaadin laajaa kansalaiskeskustelua aiheesta. Erittäin moni ”toimintapuiston” lähialueen asukas on ilmaissut huolensa suunitelmasta.

Kukkilintu ei keinopuistoa kaipaa. Monet lintulajit, oravat ja jänikset katoavat rakennustyön alta. Aito luonto tuhotaan suurelta osin ja myös melu- ja valosaaste lisääntyy ”puiston” toteutuessa. Rauhallinen ympäristö häviää kirkonmäen vierestä ja asukkaat sekä hiljaisuudesta nauttivat tuhannet ulkoilijat kuten esimerkiksi koiraihmiset kärsivät. Miksi? Jo nyt alueella voi harrastaa hiljaisia lajeja, hiihtoa, sauvakävelyä, hölkkää, pyöräilyä, frisbeetä, pallopelejä, mölkkyä, kahvakuulailua, voimistelua ja muuta liikuntaa laajalla luonnonmukaisella kentällä.

Jos liikuntaa todella aidosti edistetään, puuhamaata, köysiratoja ja leikkipuistoja kaivataan, rakennettakoon ne Mehtimäen muiden urheilullisten hallien tuntumaan. Alue ei ole kaukana. Aitoa luontoa on Joensuun keskustassa enää vähän eikä valmista jokimaisemaa pidä turmella nykyistä enempää laitureita tai nuotiopaikkoja rantaan väsäämällä.

Tekemällä tehdyt keinopuistot ja valmiit suorituspaikat ovat nykyisen liikkumattoman ihmisen kannalta tuhoisia rakennelmia. Tottavie: ensin nuoriso ja jo lapset saadaan pysyttelemään sisätiloissa ruudun ja pelien ääressä. Sitten heidät opetetaan liikkumattomiksi kaikenkarvaisten vempaimien kuten sähköpotkulautojen avulla. Lopulta rakennetaan valmis keinotekoinen houkuteympäristö keskelle jo valmista luontoa (?).

Järki hoi, äly älä jätä! Kukkilintu ei keinopuistoa kaipaa – eikä liikkuva ihminen.

Kommentoi

Hae Heilistä