Resilienssiä luontoympäristössä

Kasvaminen ja oppiminen siihen, että elämän tie ei ole tasaista, tapahtuu samalla tavalla.

Lapsi oppii, että esteet eivät kaada tai lannista, vaan pitää muuttaa toimintatapaa, jotta selviää. Tätä resilienssiä joudumme kehittämään läpi elämän, jotta säilytämme oman hyvinvointimme.

Olen nyt mökillä ja tähyilen kaunista rantamaisemaa välillä sekä pohdin sitä, että onko tämän päivän elämä tehty liikaa sen varaan, että ohjataan ihmiset valmiiseen rakennettuun ympäristöön ja ohjattuun toimintaan.

Kuitenkin ihminen on elämänsä aallokossa aika yksin ja hukassa välillä.

Silloin tarvittaisiin sitä resilienssiä havainnoida tilannetta ja löytää vaihtoehtoinen toimintatapa luovasti ja sinnikkäästikin.

Mietin Joensuun kaupungin suunnitelmaa tarjota niin sanottu rakennettu perhepuisto, Kukkilinnun puisto, eteläiselle ranta-alueelle ja metsään.

Kun nyt itse istun mökissäni ja katselen lintujen touhuja ja kuuntelen niiden iloisen vaihtelevaa ääntelyä sekä jatkuvasti muutoksessa olevaa kasvustoa ympärilläni, niin on vaikea ymmärtää, miksi helposti tavoitettava ja kaunis luontoympäristö pitäisi uhrata sellaiseksi, että joku on miettinyt sen, että nyt sinun pitää katsoa tiettyä kohdetta tai kuunnella juuri tuossa pisteessä jotakin tai kenties harrastaa välineliikuntaa.

Toivoisin, että kaupunkilaisilla olisi mahdollisuus nauttia luonnosta ihan kävelymatkan päässä keskustasta. Jo nyt siellä on paljon liikkujia ja touhuilijoita ympäri vuoden ilman rakennettuja härpäkkeitä.

Mehtimäki ja Botanian alue voisivat tarjota näitä valmiiseen ja jonkun miettimään toimintaan suunnattuja palveluja ihan keskustan läheisyydessä eikä tarvitsisi turmella ainutta isoa kaupunkipuistoa.

Pysäköintitilaakin siellä on jo hyvin.