Julkaistu    |  Päivitetty 
Ahti-Pekka Vornanen

Karu on totuus maatiloista

Kävin viikonloppuna pitkästä aikaa isäni kotikonnuilla tai lähellä, koska kotipaikka sijaitsee Venäjän puolella ja sinne ei ole menemistä.

Vuosikausia olen yrittänyt kertoa, että maataloudelle pitää luoda elämisen edellytykset jatkaa tehtävässään. Turvata suomalaisten jokapäiväinen leipä.

Tilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan ja koko tuotannon loppu on todella lähellä.

On kuviteltu, että eihän tässä vielä ole hätiämitiä, koska näkyyhän tuota evästä riittävän kaupassa ja tilastojen mukaan maatiloja on yli 40 tuhatta vielä jäljellä. Onhan tuosta vara noin tuhannen tilan vuosivauhdilla vielä lukumäärän pienetä.

Ei ole asiat näin todellisuudessa, ei lähelläkään.

Jos liikevaihdon koolla laitetaan tilat järjestykseen, niin tilanne on todella karu. Satatuhatta euroa ylittäviä tiloja on vain 8 000 kappaletta. Siinä on kaikki Suomen eläimiä pitävät tilat, vilja- ja muita kasvinviljelytiloja on jo myös mukana. Ja liikevaihto on niin pieni, että jo palkkatöissä päästään monta kertaa tuohon määrään.

Jos raja nostetaan 250 tuhanteen, niin tiloja on kolmetuhatta kappaletta, ja jos raja on puolessa miljoonassa eurossa, niin tiloja on enää tuhat kappaletta.

Jotain olisi pitänyt tehdä oikein jo kauan kauan sitten, mutta tekemättä on jäänyt.

Kommentoi

Hae Heilistä