Julkaistu    |  Päivitetty 
Minna Reijonen

Lääkäriliiton väite on outo

Lääkäripula on jatkunut jo vuosia. Itä-Suomen yliopistossa on lääkärikoulutusta. Ja jatkossakin alueemme yliopistolla voisi olla merkittävä rooli siinä.

Lääkäriliitto on tuntunut suhtautuvan hyvin nihkeästi koulutuspaikkojen lisäämiseen. Lääkäriliitto jopa varoitteli julkisesti reilu vuosi sitten, että lääkärikoulutuksen lisääminen tulisi yhteiskunnalle hyvin kalliiksi. Mielestäni Lääkäriliiton väite on vähintäänkin outo.

Koko yhteiskunnan etu on, että lääkäreitä olisi riittävästi, ja että terveyskeskukset olisivat toimintakuntoisia. Kalliiksi tulee se, elleivät ihmiset pääse ajoissa hoitoon lääkäripulan takia.

Haluaako Lääkäriliitto tosiaan pitää koulutusmäärän matalana ja varmistaa näin ollen hyvän edunvalvonnan jäsenilleen haluamalla ylläpitää tietoisesti lääkäripulaa? Merkittävää on, että valtio huomioi riittävän rahoituksen koulutusmahdollisuksiin.

Kommentoi

Hae Heilistä