Huonokuntoisenkin huonekalun voi kunnostaa – useimmiten kohteena ovat ruokapöydän tuolit ja nojatuolit

Joensuun seudun kansalaisopistossa jo reilut parikymmentä vuotta entisöintiä, kunnostusta ja verhoilua opettanut Matti Lehikoinen silittää kunnioittavasti kunnostuksen alla olevan vanhan senkin pintaa.

– Nämä ovat mittasuhteiltaan erittäin sopusointuisia. Vanhassa senkissä ei silmä sairasta, hän kuvailee.

Samalla hän vertaa vanhaa senkkiä tämän päivän lipastoon.

– Uudet kalusteet ovat minusta kolhon näköisiä.

Vanhojen kalusteiden laatukin puhuu sen puolesta, että kunnostaa kannattaa, jos vain kiinnostusta on.

– Vanha huonekalu, se on umpipuuta, ei mitään lastulevyä tai MDF-puukuitua niin kuin nykykalusteet. Niitä ei ole mahdollisuus työstää, ovat ihan kertakäyttökalusteita.

^{Vanhan kalusteen} puuksi paljastuu useimmiten koivu, jos valmistusmaa on Suomi.

– Mutta sitten jos on vaikka laatikollinen lipasto, sisällä oleviin osiin on saatettu käyttää vaikka madonsyömää mäntyä. Puutavara on ollut silloin tiukalla.

Myös vanhan kalusteen valmistusmenetelmät poikkeavat nykykalusteista.

– Jos ajatellaan vaikka Ikean kalusteita, ne kasataan ruuveilla. Ennen liitokset tehtiin lohenpyrstöliitoksilla tai osat laitettiin keskenään jiiriin.

Toisaalta myös pintakäsittelyaineet ovat muuttuneet.

-– Nykyisin käytetään teollisesti valmistettuja maaleja, lakkoja ja öljyjä. Ei tehdä vernissaan maalijauheesta niin kuin ennen.

Vanhojen kalusteiden kohdalla Matti Lehikoinen puhuu mieluummin kunnostuksesta kuin entisöinnistä.

– Kunnostaessa laitetaan kaluste siihen kuntoon, että sitä voi käyttää ja että se on lähimain sellainen kuin se on ollut uutena. Ei siis nimessä ole tarkoitus saattaa sitä uudennäköiseksi. Kalusteessa saa näkyä vuosien käyttö ja siihen liittyvä tarina. Entisöinnissä kaluste laitetaan juuri sellaiseksi, kuin se on ollut uutena.

^{Suosituimpia kunnostuksen} kohteita ovat tänä päivänä ruokapöydän tuolit ja nojatuolit, mutta myös lipastoja ja senkkejä työstetään runsaasti.

– Jos on kyseessä vaikkapa isoisän pystyjousinen nojatuoli, jonka lapsenlapsi kunnostaa, voidaan käyttöikää lisätä vähintään 20–30 vuotta, Lehikoinen tietää.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunnostus tehdään niin sanotusti alusta lähtien eli ei käsitellä vain puuosia.

– Uusitaan ja sidotaan jouset, tehdään toppaukset kunnolla ja valitaan kunnollinen kangas.

Kunnostusta harkitsevan ei kannata edes miettiä, saako vanhasta kalusteesta vielä käyttökelpoista mööpeliä.

– Huonoistakin voi tehdä, kunhan on edes jonkinnäköinen ”ruato” jäljellä.

Jos taas omista tai suvun kätköistä ei löydy mitään ja kunnostus kiinnostaa, voi kalusteita etsiä kirpputoreilta tai nettimyyntialustoilta.

– Ja jos kotona sellaisia on eikä ole kiinnostusta kunnostaa, ei niitä kannata juhannuskokkoon laittaa. Ostaja voi löytyä helpostikin.

^{Huonekalusteiden} kunnostuksen suosio on säilynyt vakaana, harrastajakunnan ikähaarukkakin on laaja. Lehikoisen vetämillä kursseilla oppilaspaikat täyttyvät nopeasti. Kursseja järjestetään sekä Raatekankaantien varrella sijaitsevalla verstaalla että lyseon peruskoulun tiloissa.

– Merkillepantavaa on, että osallistujat eivät juurikaan vaihdu. Mukana on pitkän linjan kunnostajia. Puutyöpuoli kiinnostaa enemmän miehiä, entisöintikurssit ovat puolestaan naisvoittoisia. Naiset ovat työssään miehiä tarkempia, Lehikoinen hymyilee.