Schiavone konsertoi jälleen naistenpäivän tienoilla
Pianosäestyksistä, stemmalaulusta sekä duetosta Schiavonen kanssa vastaa muusikko Timo Turunen.
Schiavonelle on muodostunut jo perinteeksi konsertoida naistenpäivän tienoilla.
Se innoittaa edelleen lauluntekijää etsimään lauluja naiseuden ympärille. Nyt kuullaan Petri Laaksosen, Laura Närhen sekä Anna Erikssonin tunnetuksi tekemiä biisejä sekä Schiavonen omaa tuotantoa ensimmäisen albumin julkaisusta tähän päivään.
Konsertin lopussa kuullaan Jotain jää -laulu elokuvasta Kaksipäisen kotkan varjossa.
18 vuotta sitten syntyi Syksyn poika -laulu, joka kertoo Schiavonen ainoasta lapsesta.
– Minulle tuli tarve äänittää tämä laulu muistoksi pojalleni rakkaudesta, jota äitinä tunnen lastani kohtaan.
– Siitä alkoi omien biisien äänittäminen studiossa, kun löytyi paikallinen levy-yhtiö, joka kiinnostui biiseistäni, Schiavone kertoo.
– Tällä hetkelläkin on työn alla uutta materiaalia, jota pikku hiljaa työstän opettajan työni ohella julkaistavaksi.
Kommentoi