Julkaistu    |  Päivitetty 

Kaivos-festivaalin teemana on keveys

Pienen kokoluokan kulttuuriesityksiin erikoistunut Kaivos-festivaali järjestetään tänä syksynä perinteisen pienimuotoisesti, turvavälit ja koronaturvallisuuden vaatima väljyys huomioon ottaen. Festivaali pidetään Outokummun Vanhalla Kaivoksella viikonloppuna 3.–5.9.

Kuhunkin esitykseen otetaan festivaalin tiedotteen mukaan tilan koosta riippuen 20–60 henkilöä.

Tämänkertaisen, järjestyksessään viidennen Kaivos-festivaalin teemana on keveys.

– Keveyttä tarkastellaan niin mielentilana, pyrkimyksenä vapauteen ja irtautumiseen, äänellisenä ja kehollisena ilmiönä kuin myös luonnontieteellisenä käsitteenä, tiedotteessa sanotaan.

Festivaalilla kuullaan useita Suomessa aiemmin kuulemattomia teoksia uuteen säveltaiteeseen erikoistuneiden yhtyeiden, ÄÄNI-kollektiivin sekä Quartetto Mauricen esittäminä. Säveltäjäniminä ovat muun muassa Daniele Bravi, Alireza Farhang, Georg Friedrich Haas, Annette Schlünz sekä Francesca Verunelli.

Tanssitaidetta edustavat tanssitaiteilija Siiri Kortelainen yhdessä valotaiteilija Jussi Ruskasen ja Veera Snellmanin kanssa muodostamansa työryhmän muodossa, sekä Katariina Vähäkallion Ammattiopisto Riverian tanssinkoulutuksen opiskelijoille luoma koreografia.

Esikoislevyltään Avaruuskaipuu tunnettu multi-instrumentalisti Veera Neva sekä arktisesta luonnosta innoitteensa saava mediataiteilija Arttu Nieminen luovat Kiisuhalliin eteerisesti etenevän ääni- ja kuvamaiseman. Nieminen nähdään festivaalilla myös yhteistyössä muusikko Lauri Uusitalon sekä sanataiteilija Eetu Kinnin sanaa ja elektronista ääntä yhdistävässä teoksessa.

Keveyden käsitettä tarkastellaan myös luonnontieteiden näkökulmasta, kun Jyväskylän yliopistosta Outokumpuun esitelmävieraiksi saapuvat professorit Mika Pettersson ja Pekka Koskinen käsittelevät keveyttä omien tieteenalojensa kautta, Pettersson nanotieteiden ja Koskinen fysiikan näkökulmasta.

Sukujuuriltaan kuusjärveläinen alttoviulisti Mari Viluksela tekee ensiesiintymisensä Kaivos-festivaalilla György Ligetin virtuoosisen alttoviulusonaatin parissa. Ensivierailun tekee myös savonlinnalainen gambataiteilija Katri Susitaival vieden festivaalivieraat sunnuntaiaamun aloitukseksi 1600-luvun sävelmaisemiin.

Kajaanilainen vapaa ammattiteatteri Vaara-kollektiivi nousee kummun laelle sanattoman metsäaiheisen esityksen muodossa. Kuvataidetta edustavat lappeenrantalaisen kuvataiteilijan Vilma Panulan Ikaros-aiheinen näyttely sekä outokumpulaisten opiskelijoiden yhteinen Vaiheita-näyttely.

Kiisun flyygelistä loihtivat ääniä perinteiseen tapaan sekä pohjoiskarjalaisille tuttu pianotaiteilija Aleksei Zaitsev että festivaalin taiteellinen johtaja Väinö Jalkanen. Perjantai- ja lauantai-illat päättävät puolestaan Vanhan Pajan festivaaliravintolassa DJ Illyana sekä DJ Arttu Seppänen.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä