Tapahtuma: TV:stä tutut koomikot Tomi Haustola ja Heikki Vilja saapuvat Joensuuhun – "Materiaali on hyvää, kun se kehittyy joka keikalla"

Parin hiljaisemman vuoden jälkeen stand up -koomikot Tomi Haustola ja Heikki Vilja aloittivat toistakymmentä keikkaa käsittävän Vihdoinkin irti -kiertueensa huhtikuussa Kuopiosta. Osana kiertuetta he esiintyvät ensi lauantaina ravintola Kerubissa Joensuussa.
– Kiertueen alettua huhtikuussa sitä oli todella innokas, kun pääsi pitkästä aikaa esiintymään. Yleisö on vapautuneempaa kuin ennen ja sen näkee, kun yleisö nauttii siitä, että saa olla osana livetapahtumaa, Tomi Haustola kertoo.
Vuoden 2020 maaliskuussa esiintyvien taiteilijoiden, kuten myös stand up -koomikoiden ammatinharjoittaminen seisahtui tunnetusta maailmanlaajuisesta syystä johtuen.
Koomikot eivät kuitenkaan jääneet täysin työttömiksi, sillä osan keikoista saattoi tehdä uusin metodein esimerkiksi Teamsia ja Zoomia käyttäen. Samalla keikkalava muuttui omaksi olohuoneeksi yleisön ollessa fyysisen katsomon sijaan koomikoiden näyttöruuduilla.
– Yhden päivän aikana saattoi etäkeikkojen myötä esiintyä Joensuussa, Tampereella ja Rovaniemellä, Haustola havainnollistaa.
Heikki Viljan mukaan etäkeikoissa oli puolensa ja puolensa.
– Kontaktin löytäminen yleisöön oli haastavampaa. Vaikka se oli ihan kivaa ja hedelmällistä, mutta kyllä sen livekontaktin puuttuminen tuntui, hän sanoo.
Haustola ja Vilja olivat luoneet kahden hengen etäkeikkakonseptin jo ennen Vihdoinkin irti -kiertuettaan. Keikkamateriaalia oli syntynyt parin vuoden aikana paljon varastoon, mutta kysymys oli siitä, oliko materiaali tarpeeksi hyvää.
– No oliko se?
– Oli! Vilja huudahtaa nauraen ja jatkaa:
– Jotenkin sen tunnistaa siitä, että materiaali on hyvää, kun se kehittyy joka keikalla. Sitä on niin kiva kertoa, että sitä (juttua) kehittelee yleisön kanssa koko ajan, kun saa yleisöltä palautteen (naurut).
Haustola ja Vilja ovat kiertäneet suomalaisia stand up -lavoja vuodesta 2009 lähtien, joten he tuntevat toisensa entuudestaan hyvin. Haustola kertoo, kuinka he hitsautuivat etäkeikkojen myötä Viljan kanssa entistäkin enemmän yhteen:
– Tärkeintä on, että meillä on sekä keskenään että yleisön kanssa hauskaa. Olemme Heikin ja yleisön kanssa tavallaan samaa porukkaa – pidetään hauskaa yhdessä.
Kaksikko käytti hyödyksi parin vuoden hiljaisemman ajanjakson.
– Kirjoitimme molemmat Heikin kanssa tämän parin vuoden aikana uutta materiaalia. Samalla sitä on kehittynyt ja hioutunut esiintyjänä monella tapaa muutenkin.
Live-yleisön eteen palaamisesta Haustola kertoo, että esiintymistilassa on lähtökohtaisesti enemmän energiaa ja yleisö nauraa aiempaa herkemmin.
– Meidän esityksen nimi Vihdoinkin irti kuvaa myöskin yleisön reaktioita, Haustola päättää.
Kommentoi