Kontiolahti-päivä pyörähtää käyntiin lauantaina 13. elokuuta kello 12 jäähallin viereisellä tapahtumakentällä, osoitteessa Vierevänniementie 4–6.
Perinteikkäitä hyvän mielen kesätapahtumia varttuneemman väen makuun vietetään jälleen elokuussa, kun EloVeera tekee paluun Sinkkolan kotieläinpihaan torstaina 4.8. klo 11–15 ja TuupoVeera Tuupovaaran Ullakolle tiistaina 9.8 kello 12–16.
Jazz- ja bluesmusiikki soivat kansallismaisemassa Ilomantsin Parppeinvaaralla tulevana viikonloppuna 5.–6. elokuuta.
Routaraja tekee minikiertueen joensuulaisissa ravintoloissa 5.–6.8. Perjantaina bändi soittaa Takataskussa ja Marksissa, lauantaina ssa ravintolalaiva Saimattaressa.
Marjaana Rotkon näyttely Ylityksiä ja rinnakkaiseloa on nähtävillä Joensuun Taiteilijaseura ry:n Sokoksen ikkunagalleriassa elokuun ajan.
Leikitään Pikku Kakkosta -tapahtuma järjestetään Joensuuhun Laulurinteellä torstaina 9. kesäkuuta kello 16–19.
Parin hiljaisemman vuoden jälkeen stand up -koomikot Tomi Haustola ja Heikki Vilja aloittivat toistakymmentä keikkaa käsittävän Vihdoinkin irti -kiertueensa huhtikuussa Kuopiosta. Osana kiertuetta he esiintyvät ensi lauantaina ravintola Kerubissa Joensuussa.
Taitokorttelin kesäkausi avataan ensi viikon viikonloppuna 20.–21. toukokuuta, tiedottaa Taito Pohjois-Karjala ry.