play

Uusi, moderni hoivakoti muuntuu tarpeen mukaan – "Oikeastaan rakensimme kaksi taloa kerralla"

Attendo on vuokralla uusissa tiloissa. Hoivakoti on nimeltään Attendo Aallonharja.

Attendo on vuokralla uusissa tiloissa. Hoivakoti on nimeltään Attendo Aallonharja. Kuva: Laura Määttänen

Laura Määttänen

Ruoritiellä Rantakylässä on viime viikot kannettu ahkerasti muuttolaatikoita. Joensuun Hoiva- ja palveluyhdistyksen rakennuttama hoivakoti Ruoritien Helmi on juuri valmistunut. Avajaisia juhlittiin 11. huhtikuuta.

Helmessä on kolme kaksiota ja 98 yksiötä, jotka on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Asuinneliöitä on kaikkiaan noin 5 500.

– Tämä on Suomen modernein ikäihmisten hoivakoti, toiminnanjohtaja Jukka Tuunanen kehuu.

Moderni ote näkyy muun muassa turvallisuusasioissa ja uudenlaisessa tekniikassa. Esimerkiksi ovissa on Abloyn uusinta tekniikkaa, jonka avulla heikkokuntoisemmatkin pääsevät turvallisesti painavista ovista.

Takka luo tunnelmaa yhteisissä tiloissa.

Takka luo tunnelmaa yhteisissä tiloissa. Kuva: Laura Määttänen

Lisäksi suunnitelmissa on saada taloon niin sanottu älyvessa, joka pystyisi kertomaan hoitajille käyttäjän terveydestä. Suomessa sellaista ei ole käytössä, mutta Kiinassa on. Sieltä on haettu mallia Ruoritien Helmeen.

Ruoritiellä on pitkä historia ikäihmisten kotina. 1970-luvun lopulla rakennettu viisikerroksinen talo remontoitiin vuonna 2008. Kaksikerroksinen osa taas valmistui 1980-luvun alussa, ja se peruskorjattiin vuonna 2007.

Viisikerroksisessa talossa on 52 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa. Niistä vastaa Attendo. Kiinteistössä on alkamassa remontti.

Kaksikerroksinen talo ei enää soveltunut ikäihmisten käyttöön, joten yhdistys päätti purkaa sen ja rakennuttaa tilalle uuden.

Rakentaminen alkoi vuoden 2022 syyskuussa. Y-mallinen, neljäkerroksinen talo valmistui ajallaan maaliskuun puolivälissä. Asuntojen lisäksi se sisältää keittiö- ja ruokailutiloja, kuntosalin, vaatehuoltotilat ja saunat. Rakentaminen maksoi noin 22 miljoonaa euroa, eli kyseessä oli valtavan suuri hanke yhdistykselle.

– Olimme luottavaisia, että kaikki menee hyvin tuttujen kumppaneiden kanssa, ja niin tapahtuikin, Tuunanen kertoo.

Tilaville parvekkeille pääsee vaikka sängyllä.

Tilaville parvekkeille pääsee vaikka sängyllä. Kuva: Laura Määttänen

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pääurakoitsijana toimi Rakennustoimisto K. Tervo, ja pää-, arkkitehti- ja sisustussuunnittelusta vastasi Luovaus Arkkitehdit. ARA ja Kuntarahoitus rahoittivat hanketta.

Kun taloa rakennettiin, yksi huone tehtiin muita ennen kokonaan valmiiksi. Se oli niin sanottu mallihuone, josta muun muassa hoiva-alan opettajat kävivät sanomassa mielipiteensä. Niitä kuunneltiin, kun muut asunnot tehtiin valmiiksi.

Yksityiskohtia on mietitty paljon: esimerkiksi valkoisten valokatkaisijoiden reunat ovat harmaat, mikä auttaa heikompinäköistä erottamaan ne.

Erityisen iloinen Jukka Tuunanen on siitä, että talossa on yksiöiden lisäksi myös kaksioita.

– Ne mahdollistavat sen, että pariskunta, josta toinen tarvitsee ehkä enemmän hoivaa kuin toinen, voi viettää elämänsä ehtoon yhteisessä kodissa, hän sanoo.

Oleskelutilojen yhteydessä on isot parvekkeet, joille pääsee rollaattorilla ja jopa sängyllä. Keskellä pihaa on henkilökunnan sauna. Työntekijöille halutaan tarjota jotain, mitä ei muualla todennäköisesti ole tarjolla. Kilpailu henkilökunnasta on kovaa.

– Sinne he voivat mennä työpäivän päätteeksi löylyihin, ja saavat siellä asukkaatkin käydä, mutta esteetön se ei ole.

Kaksioita on kolme. Niille on kova kysyntä.

Kaksioita on kolme. Niille on kova kysyntä. Kuva: Laura Määttänen

Uusi talo tuottaa noin 60 prosenttia energiastaan itse. Maa- ja kaukolämmön lisäksi talossa on aurinkopaneelit.

Ruoritien Helmi sijaitsee Rantakylän ostoskeskuksen vieressä, ja lähellä on muun muassa uimahalli. Rantakylää Jukka Tuunanen ja varapuheenjohtaja Martti Surakka pitävät erinomaisena alueena ikäihmisille.

Talo on erityisen moderni myös siltä osin, että jo rakennusvaiheessa on ajateltu tulevien vuosien tarpeita.

–  Oikeastaan rakensimme kaksi taloa kerralla, Surakka sanoo.

Kun ympärivuorokautisen palveluasumisen tarve vähenee, asuntoja voidaan muokata. Asunnoissa on muun muassa keittiö- ja sähkövaraukset niin, että esimerkiksi kolmesta yksiöstä voidaan tehdä yksi kaksio.

– Uusiin asuntoihin on varauduttu tekemään myös parvekkeet, Tuunanen kertoo.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta